Saturday, 22 September 2012

Vuoristosolan taistelu

Force on Force pelissä tänään saksalaisten tehtävä oli käydä tutkimassa kiinalaisvalmisteinen ohjus ja noutaa sen ohjausyksikkö. Tehtävä ei olisi helppo, solaa todennäköisesti vartioisi vihollisjoukot.

Liittouman peli lähti varsin hyvin käyntiin. Kapinalliset hävisivät järjestäen kaikki reaktioheitot pelin alussa ja parin vuoron aikana lähes kaikki kapinalliset oli ammuttu vuorilta. Liittouman vyörytystä lisäsi se että jäljelle jääneet kapinalliseet heittivät tuplaykkösiä moraaliheittoihinsa. Jämät kuitenkin onnistuivat pistämään vastaan ja yksitellen reservien tuella liittouman jeepit tuhottiin.

Jeepit ovat vaarallisia paikkoja ja 6 urheaa liitouman miestä jäi räjähtäneeseen jeepiin. Kapinalliset saivat mukavasti apua myös reaktioheittojen tuomista lisäavuista. Taktiikkani pyriä tuhoamaan jeepit mahdollisimman nopeasti toi selvän voiton. Lopuksi saattoi keskittyä jalkaväkiryhmien hidastamiseen. Tänään ei ollut liitouman päivä pelin päättyessä heidän 8-24 tappioon ja kuusi kuollutta ja kaksi vaikeasti haavoittunutta on raskas uutinen kerrottavaksi kotona. Vuoristonmiehet eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan saaneet edistymispisteitä kampanjassa.

Hauska peli, kiitos kaikille!



Pelikentän valmistelu käynnissä, uudet vuoret oli pakko testata.

Ohjus vuorenrinteen juurella

Solassa ei ole muuta suojaa kuin muutama pelto.

Vuoristonmiehet hyvissä asemissa piilossa.

Maastoutuneita miehiä on vaikea havaita

Hiekkasäkit antavat lisäsuojaa

Saksalaisten ryhmät

Peli alkoi!

Vuoristonmiehet tähystelee liikettä solassa

Liittoumalla on aloite

Käsky on ajaa autot pellon reunaan ja edetä siitä jalan kohteelle.

Pelto saavutetaan helposti..

Liittouman joukot purkaantuu autoistaan.

Konekiväärimies jää pitämään vahtia auton luukkuun.

Ja hän ampuukin ryhmän vuorilta.

Toiselta vuorelta RPG pääsee yllättämään ja auto on tulessa.

Vuorolla kaksi vuoristolaisten jeeppi rullaa pellon taa.

Sieltä on mainiota ampua liittouman jeeppiä.

Pam!

Ja auto on tulessa.. kukaan en selvitynyt autosta ajoissa ulos.

Tästä huolimatta liittouma etenee kohti kohdetta.
Ja ovat jo lähes tuhonneet kaikki vuoristoasemat.

Vuoristonmiehet saa toisen reserviauton käyttöönsä.

Auto odottelee piilossa vuoren kulman takana.

Tulitaistelussa liittoumaa väestelee ilmiömäisesti luoteja ja ampuu hyökkääjät.

Kolmaskin hummeri saa singosta ja jeepit jäävät solaan liekeissä.

Neljäs reservi on paremmin koulutettuja kapinallisia

Kolmas reservi tarkka-ampuja oli aiemmin kukkulalla,
mutta ei saanut mitään aikaiseksi.

Yhtäkkiä kuiva pelto syttyy tuleen.

Vuorille tulee myös hyvin koulutettuja kapinallisia.
Liitouman lisäapu jeeppi ja joukot ottavat osumaa


Sankarit vetivät vähintään 5 tapahtuma korttia 6 vuoron pelissä.

Pikku-ukkotaidetta

Nyt todistetusti pikku-ukot ovat taidetta. Syksyisessä ulkotaidenäyttelyssä bongasin muoviukkoja. Nyt mulle aivan turha tulla väittämään että tinasotilaiden maalaus ei olisi taidetta, koiran ulkoilutus avartaa maailmaa :)



Pikku-ukot ovat vartioimassa.. Teoksen nimi liittyi kukkaan.

Taidetta ulkonäyttelyssä.

Hmmm?

Kävelyn varrelta löytyi kunnon kalustoakin.

IT-tykki

Muistolaatta

Tuesday, 18 September 2012

Karjalassa kajahtaa

Karjalan kyläni alkaa valmistua.. nyt kelpaa Napoleonin ajan venäläisten marssia. Ukotkin saan ehkä n+1 vuoden päästä maaleihin.


28mm Karjala

Harmaan spraypohjamaalin päälle litkutettiin runsaasti
 vedellä ohennettua ruskeaa.. burnt sienna.

Kuivumista nopeutettiin valolla. Kyljellään vesi valui puun uriin. Aina
yhden sivustan piti antaa kuivua ennenkuin seuraavan saattoi litkuttaa.

Kylähahmottelua

Työväentalo maalattu alustaa lukuunottamatta

Hirret kuivaharjattiin kolmella eri harmaalla, vihertävällä,
vaaleanharmaalla ja luonnonvalkoisella.

Alusta desert yellows ja tierran  1:1 sekoituksella jossa paljon vettä.

Ja taas odotettiin kuivumista.

Lopuksi ruohotettiin neon vihreän ja 1:1 syksyisen ruohon sekoituksella.

Työnväentalon pihalle sopisi muutama värikäs kukkapuska.

Ladon katolla kasvaa sammalta.




Monday, 17 September 2012

Maanantaipelailua

Empire in Ams kampanja jatkui viime viikolla ja tänään taas juoniteltiin Napoleonin pään menoksi. Viime maanantaina kerholla valmistauduttiin Warmachine Euroopan kisoihin.


Kesän tauon jälkeen Napoleonin sotiin keskittyva Empire in Arms kampanja jatkui.

Euroopan sotatanner

Napoleonin vahtikoira

Warmachine

Haarniskoidut haltiat valmiina

Keskusta hallussa