Thursday 13 June 2013

Descent peli 8 - 2

Tehtävän toisessa osassa pelaajien tehtävä oli hakea maaginen jousipyssy ja paeta sen kanssa luolasta. Koska pelaajat onnistuivat tehtävän ensimmäisessä osassa he saivat käyttää luolan teleportteja. Aikaa tehtävään oli 8 vuoroa. Pelaajat singahtivat nopeasti joka puolelle luolaa jattäen hirviöt rauhaan, mutta jousipyssyä ei löytynyt. Singahdus tarkoitti että pelaajat olivat kukin yksinään. Over lord kiitti ja kukin sankari sai oman ison hirviön viereensä.

Käsi täynnä overlord kortteja tarkoitti että  pelistä muodostui whack-o-mole missä sankarit saivat isän kädestä. Kolme kertaa kun kaikki pelaajat olivat tönäisty nurin, he luovuttivat. Overlord omistaa nyt komean maagisen jousipyssyn.

Sankarit taisivat innostui teleporteista liikaa. Parempi taktiikka sankareille olisi mahdollisesti ollut jakautua siten että pari isoa monsteria otetaan hengiltä aluksi ja samalla kun yksi hakee aarteita. Monsterit kun eivät voineet syntyä uudelleen tässä tehtävässä.


Pelaajat teleporttavat eri puolille luolaa, hirviöt nuijii.

Whack-a-mole käynnissä. Whum ja kaikki pelaajat nurin vuorossa.
Sankarin lemmikkihirviö on vaativa yksin kesytettäväksi.

No comments:

Post a Comment