Wednesday 28 August 2013

Pako vankilasta

In Her Majesty's Name kampanjassa, Mikko oli taas ylittänyt itsensä ja tuonut taas viimeisen päälle rakennetun seikkailutehtävän. Possejen piti löytää luolastosta kaverinsa, etsiä aseita tynnyreistä ja selvitä vankilasta elossa ulos.

Mukavasti peliin pääsi mukaan vaikka tulin hieman myöhässä paikalle. Tiivis tunnelma, jännitystäriitti. Vaikka teinkin heti alussa taktisen virheen. Tehtävässä joukot piti jakaa kahtia, osa peliin ja osa vankilaan. Toki jaon siten  1 ja 5 ryhmiin, ajatuksella että yksi vapauttaa muut :)

Tasasempi jako olisi nopeuttanut aarteiden etsintää ja arvakseni että kaikki ukot löytyvät yhdestä paikasta meni pieleen. Kaverit löytyivätkin aluksi yksitellen. Tämä tarkoitti että yksinäinen Lady prussia hiihi pitkin kenttää muiden tutkiessa isommilla possellaan kaikki paikat.  Lady kuintekin näytti taitonsa ampuen heti yhden vartija punatakin ja piikitti pistimellä luolahirviön.

Toisesta kerroksesta hän löysikit loput possesta ja lähes koko Preussin ylpeys selvisi vankilasta ulos vahingoittumana. Pelin selkeä liukas luikku oli Honest Hassan joka kaikessa rauhassa suurin piirtein käveli ulos vankilasta muiden pelaajien jäädessä kokoajan taisteluun. Suurimman aarteen taas löysi Englantilaiset herrasmiehet, joskin heillä ulso selvisi pomo. Kiinalaiset jokirosvot menettivät pomonsa ja ulos ei tinnut selvitä ketään kiinalaisista..

Loistavaa settiä!


Pako vankilasta

Yhdessä vankityrmässä Hassanin miehet aloittavat käsirysyn.
Herrasmiehet menettää kaksi hahmoa ja Hassan kolme.

Egyptiläiset ja jokirosvot etsivät kavereitaan.

Preussin nainen ottaa ampumalinjan käytävältä.

Egyptiläiset vapauttaa toverinsa venytyspenkistä.

Punatakkiset vartijat lähtevät hälyttämään apua.

Jokirosvot ja egyptiläiset etenevät oikeaa laitaa

Vankilan tynnyrit ovat täynnä aseita ja aarteita.

Vihainen kiinalainen vapautettu kahleista. Räyh!

Preussi hakee ainoan aarteensa... sianihra ammukset.

Vartija melkein pääsee karkuun.

Preussi saa iholle hirviön mutta helposti pistimellä pikku otus taltutetaan.

Matka kohti ulos käyntiä jatkuu.

Egyptiläiset pääsevät 1 kerroksesta ensimmäisenä ulos

Muut tulevat perässä hirviöt kannoilla.

Hirviöitä tulvii koloista

Ensimmäisestä kerroksesta päädytään toiseen kerrokseen.

Tilaa vartioivat punatakit

Egyptiläiset haastavat heti riitaa vartioiden kanssa.

Heidän pääjoukko etenee kohti uloskäyntiä.

Hassanin miehet vapauttaa toverinsa.

Egyptiläiset jo lähellä ovea.

Preussi hakkaa vankilan ovea rikki.

Tyrmästä löytyykin kaikki kaverit.

Preussi lähtee Hassanin jäljillä karkuun.

Preussi ampuu risteyksestä vartioita.. ainoa kerta kun pelissä ammuin ohi.

Honest Hassan onnistui liukahtaa hirviöiden vierestä ulos käynnille.

Possejen kannoilla iso määrä hirviöitä ensimmäisestä kerroksesta.

Hassan kävelee ulos lauleskellen.. helppoa sen kun osaa.


Punatakit ampuu hirviöitä tehokkaasti.

Egyptiläiset jäävät pahaan pulaan kulmassa.

Yksi preussilainen muuttuu zombieksi käy raivona hirviöiden päälle

Tällä välin loppu posse juoksee karkuun

Herrasmies ja jokirosvot ottavat käytävällä last standia.

No comments:

Post a Comment