Monday 5 March 2012

Force on Force pelastusoperaatio 2

Edellisessä kaupunkitaistelu/pelastusoperaatiossa jäi vangiksi hummerilla liikeellä olleet jenkit. Nyt tehtävä oli pelastaa heidät. Jenkit tulivat paikalle kahdella strykerilla ja Scimitar pikkutankilla. Kohteen oli käynyt tiedustelemassa erikoisjoukkojen miehet. He radioivat avun paikalle.

Aamulla auringon sarastaessa karavaanit lähtevät liikeelle

Kyläpäällikön pihan kunnostus käynnissä

Kauppiaat heräilevät

Vihannekset kerätään aamupalapöytään

Lammaspaimen ja hänen asumus

Jenkkien tuhottu hummeri

Mentorin komeasti maalamama Sikun pikkuauto.

Kauppiaat matkalla torille

Lehdistön edustajat kuvasivat toimintaa 

Kaupunki vuoristossa, jenkit tulivat oikealta ja kaupunkilaisten avut oikealta

Vangitut jenkit

Kaupunkilaiset asemissa kohteen ympärillä.

Erikoisjoukot hiipivät vangittujen taloon piilossa

Kaupunkilaiset huomaavat Strykerin rullaavat toista päätietä

Kaikkien yllätykseksi sinkomis pysäyttää ensimmäisellä
 raketilla jenkkien Strykerin etenemisen.

Toisen jenkkistryket tulee toiselle päätielle, mutta he ovat unohtaneet rasvata
konekiväärin joka jää jumiin. Päivä näyttää lähteneen heille huonosti käytiin.

Tämän innoittamana kaupunkilaisten iso mob
 päättää hyökätä keskelle risteystä.

Ja he onnistuvatkin hienosti kaikki toisen jenkkijalkaväriryhmän maihin.

Tilanne jenkeille alkoi näyttää huolestuttavalta.

Tässä vaiheessa erikoismiehet päättävät liittyä peliin piiloistaan ja
 ajavat vangitsijat talosta pakosalle. Random encounterina saatu
technical ajaa paikalle ja yrittää savustaa jenkit pois talosta. 

Ottaen itse iskua että ase tuhoutuu. Au, mä oon tulessa!

Jenkkierikoisjoukkojen lääkintämies juoksee paikalle ja paikkaa hienosti.

Paikatut jenkit ampuvat pahat vauriot kaupunkilaisiin. Avuksi tulee Al-Q.

Toinene jalkaväkiryhmä ottaa overwatch asemat talossa, se toimii
 hyvin ja yhtäkkiä kaupunkilaiset ovatkin kärsimässä.

Al-Q päättää ampua erikoisjoukkojen talon täyteen reikiä.

Aseeton technical päättää yrittää tukkia tien mutta matka loppuu
 lyhyeen kun skimitar ampuu sen osiksi.

Kaupunkilaisten lisäjoukot saapuvat viimein, huomaa parivaljakko mopolla!

Vaurionkäsrinyt jenkkiryhmä yrittää takaa pysäyttää apujoukkoja
 mutta yllätykseksi heiltä haavoittuu itseltä vakavasti jo toinen mies.

Keskellä kaupunkia käydään erittäin kiivasta taistelua,
 Al-Q onnistuu hienosti ja lähes yksinään pysäyttää jenkkien nousun.

Ampuako tykillä kaupunkilainen.. se voi olla hieman huono
 idea kun erikoisjoukot ja pelastetut vangit ovat takana talossa..

Lisää kaupunkilaisia jouksee paikalle, infidel!

Tuhotun technicalin miehistö yrittää piileskellä tankilta.

Pelastusstryker kurvaa paikalle ja talon jenkit koettaa päästä luo luotisateessa.

Apu ja pelastus on jo niin lähellä, erikoislääkintämiehet joutuvat
 itse menemään auttamaan haavoittuneita erikoisjoukkojentiedustelijoita
 jotka tulitaistelussa haavoittuvat myös.

Enää kaksi vuoroa aikaa..

Pelastettavat pääsevät Strykerille

Mutta katsokaa kuinka Al-Q noppaa ja tuhoaa Scimitar tankin.
 Kaboomm ja brittitankkikuskit hyppivät palavasta ajoneuvostaan ulos!

Toinen jalkaväkiryhmätalossa yrittää suojata pakanevia,
mutta Al-Q antaa heillekin osumaa.

Lopputaiston viimeiset ampumiset käynnissä kierroksella 8.

Lopputuloksena jenkit saavat pelasteuttua toverinsa
 mutta mies ja kalustotappiot ovat mittavat.

Jenkit saavat 5 pistettä pelastetusita mehistä ja 5 pistettä että Stryker saa ajettua ulos laudalta, yhteensä 10 pistettä. Vuoristonmiehet saavat 6 pistettä tapetuista tai vakavasti haavoitetuista jenkeistä sekä kolme kustakin tuhotusta ajoneuvosta, yhteensä 12 pistettä. Lopputulos niukka kahden pisteen voitto vuorisrokaupunkiin.

Mukavasti vaikean alun jälkeen jenkit saivat yliotteen mutta täydellisesti nopannut Al-Q tuhosi kaiken mitä heidän tielle tuli. Tämä olisi hauska pelata uudestaan niin nähdään miten randon muuttaa peliä. Tällä kertaa jenkit heittivät joukon ykkösiä reaktiotesteihinsä ja myös siten tuuri kääntyi hieman heitä vastaan. Toisaalta kaupunkilaiset heittivät moraalicheckeissä kolme kertaa kolme ykköstä, mikä tarkoitti että 9 miestä juoksi takaisin sängyn alle piiloon ilman..

Hieno peli täynnä actiona, kiitos kaikille!

No comments:

Post a Comment