Monday 4 June 2012

Zulu dippaus

Pitkään olen halunnut kokeilla Armypainterin dippiä. Työn alla oleva Zulu armeija joutui koekaniiniksi. Punaisen maston spraypohjavärin päälle Armypainterin Strong tone ja ukkojen iho olisi valmis kertalaakista.

Dippailu oli aika helppoa, mutta koska magnetisoitu ravistelysysteemini oli hieman hento, jäi muutamiin kohtiin ukkoja turhan paksulti dippiä. Ylimääriä korjaltiin talouspaperilla ja siihen on aikaa reilusti minuutteja. Dippaustavara kuivuu sen verran hitaasti, mutta vartin päästä se alkaa jo muodostamaan kalvoa.

Suosittelen kunnon ravistelua dippauksen jälkeen että ukosta lentää ylimäärät dippiä mäkeen. Esimerkiksi voi käyttää ukon asettamista pyöreän tikun perään ja voimakasta rullailua. Slottabasella tämä on toki helpompaa kun voi käyttää pihtejä alustasta kiinni pitämiseen. Dippi juoksi aluksi aika hyvin, mutta huomattava että se on samalla lakka, joten se käyttäytyy kuivuessaan eri tavalla kuin washit.

Seuraavaksi maalataan Zulujen kilvet ja muut yksityiskohdat. Tavoite olisi saada nämä pelikuntoon ensi lauantaiksi WAB-turnaukseen.


Pohjamaalatut Zulut ja etualalla Antin työn alla olevat 20mm WWII britit

Army painter dippailu vauhdissa

Yksitellen ukko upotettiin Strong tone maalipurkkiin

Ylimääräinen maali ravistettiin pois, huomaa hieno laatikkorakennelma.

Magneetti oli liian pieni, ravistelussa ei voinut käyttää kunnolla voimaa.

Purkista meni näihin noin 60 ukkoon ehkä sentti tököttiä. Riittoisaa.

No comments:

Post a Comment